Tämä blogi on neljän yliopisto-opiskelijan luentopäiväkirja, jossa pohditaan johtamisen perusteiden luennoilla syntyneitä kysymyksiä.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Johtaminen? Johtajuus? Johtaja?

Mitä johtaminen tarkoittaa? Johtaminen on vaikuttamista. Se on mielestäni alaisten ohjaaminen tarvittuun suuntaan ja koko ryhmän tai tiimin johtaminen kohti päämäärää. Johtaminen on myös hyvän esimerkin antaminen alaisille ja alaisten huomioiminen. Se on myös kokonaisuuden hallitsemista ja konfliktien selvittämistä. Mitä taas on johtajuus? Johtajuus ei ole johtamisen tavoin tekemistä vaan ominaisuus tai luonteenpiirre. Hyvä käännös englantiin sanalle on "leadership". Entä johtaja? Johtaja on se, joka johtaa eli ihanteellisessa tapauksessa ohjaa, opastaa, tsemppaa ja huomioi alaisiaan. Hän myös huolehtii proektista kokonaisuutena ja näyttää itse esimerkkiä hyvästä työstä. Millainen on hyvä johtaja? Hyvää johtajaa ihmiset haluavat seurata, kuunnella ja totella. Hän on reilu, nöyrä, oikeudenmukainen, progressiivinen ja päämäärätietoinen. Hän uskaltaa myöntää olevansa välillä väärässä. Hän tekee parhaansa palvellakseen alaistensa, eikä omaa etua. Tästä onkin sanottu, että johtajan päämäärä on saada alaisensa loistamaan. Millaisia johtamistaitoja hyvällä johtajalla pitää olla? Hänen pitää osata toimia ryhmässä, vaikuttaa ihmisiin ja ryhmiin sekä osata neuvotella ja ilmaista asiansa selkeästi. Johtajalla täytyy olla oman alansa tietämystä ja menetelmien osaamista. Hyvän johtajan täytyy nähdä asioiden yhteys ja niiden roolit osana kokonaisuutta. Hänellä pitää olla myös taipumusta innovatiiviseen ajattelemiseen. Missä organisaation sektorilla itse haluat työllistyä? Monilla on jo tässä opintojensa vaiheessa selkeä kuva siitä, mitä he haluavat työpaikalta. Minä olen kuitenkin mielestäni aika tyypillinen fuksi, ja minulla ei toistaiseksi ole työpaikalta muita odotuksia kuin, että se minulla tulevaisuudessa olisi. Uskon että viihdyn samalla tavalla yksityisessä tai julkisessa yrityksessä tai vaikka jossain järjestössä, kunhan saan tehdä työtä, josta pidän. Mikä tekee meistä erityisiä, sekä miten ja mistä persoonallisuutemme loppujen lopuksi rakentuu ? Toki jokaisen ihmisen DNA on erilainen. Kaikki tietävät, että ei ole olemassa täysin samannäköisiä ihmisiä, kuten ei myöskään samanluonteisia. Tosin DNA ei ole ainoa vaikuttaja tässä. Jokainen meistä kasvaa erilaisessa ympäristössä ja kohtaa erilaisia asioita elämässään. Kokemukset muovaavat DNA:n pohjalta ihmisestä sen, mitä hän loppujen lopuksi on. Ja ihmisen persoonallisuus koostuu ajatuksista ja teoista, jotka kumpuavat tiedostamattomasta. Mikä on tunneäly? Tunneäly on kyky tunnistaa omia ja muiden tunteita ja osata huomioida niitä omassa toiminnassaan. Johtajan ei välttämättä tarvitse olla kovin empaattinen ja tuntea toisten tunteet, mutta olisi hyvä ottaa huomioon, ettei kaikki tunne samoin, kuin hän itse. Miksi olla onnellinen? Omasta mielestäni elämää ei kyllä kannata elää, jos ei osaa olla onnellinen tai pyrkiä onneen. Ei sillä, että olisin ikinä tavannut ihmistä, joka ei haluaisi olla onnellinen, mutta kai se on mahdollista. Onni on elämän tärkein päämäärä.